Joukkomme hajaantuu

Akaassa viettämiemme kahden kuukauden aikana olemme ehtineet nähdä monta kiehtovaa paikkaa. Ennen lopullista lähtöä seurueemme jäsenet halusivat vielä kerran käydä lempipaikoissaan. (Yksinäiset hetket ovat todella tarpeeseen tämän intensiivisen retken päätteeksi..)
Ja vaikka lähtiessämme olemme rähjääntyneitä, niin olemme monta kokemusta rikkaampia, ja melkolailla iloisia siitä että päätimme tehdä tämän matkan!
Vielä kerran, terveisiä Akaasta!

Tervehdys tiilirakennuksilta

Akaan vierailumme aikana olemme kiinnittäneet huomiota lukuisiin tyhjentyneisiin rakennuksiin. Suuri osa näistä rakennuksista näyttää vanhoilta liiketiloilta. Tänään kävimme katselemassa Viialan viilatehtaan rakennuksia. Punatiilestä rakennettu tehdas kiinnitti huomiomme kauneudellaan ja siksi kävimmekin ihailemassa sitä lähempää. Kuulemamme mukaan se on ollut Suomen ainut viilatehdas, mutta 1990-luvulla toiminta siirrettiin ulkomaille. Jäimme arvuuttelemaan sitä, onko tiloissa enää minkäänlaista toimintaa, sillä täysin autioituneilta rakennukset eivät näyttäneet.

Tiedonnälkäisinä päätimme suunnata kulkumme kohti kirjastoa. Kielimuuri kuitenkin hankaloitti tiedon etsintää. Upouusi keltaisesta tiilestä rakennettu kirjasto oli myös kaunis muodoltaan, mutta tunnelmaltaan hyvin erilainen kuin viilatehdas. Molemmilla rakennuksilla oli kuitenkin hyvin rauhoittava vaikutus meihin.

Vaikka aurinko edelleen lämmittääkin, on ilmassa jo selvästi syksyistä melankoliaa ja lähdöntunnelmaa. Linnut ovat jo selvästi muuttopuuhissa. Lauantaina näimme parven haarapääskyjä kokoontuneena sähkölinjan päälle istumaan pitkään riviin. Paikallisen oppaan kanssa kävimme myös sienimetsässä. Kuivan kesän takia saalis jäi vaatimattomaksi, mutta retki suomalaiseen metsään oli virkistävä kokemus.

Kaunis päivä

Tänään löysimme huikaisevan kauniin Haihunkosken. Kosken pauhu oli hyvin rauhoittavaa, ihmeellistä, miten niin kova ääni voi tuntua rauhoittavalta. Mutta niinhän se taitaa olla, että vaaleanpunainen kohina tuntuu ihmiskorvaan miellyttävältä. Lieneekö vaaleanpunainen siis väri, jonka tuntematon ystävämme oli Viialasta löytänyt...

Makkaraa grillaamassa ja kirkkoa ihmettelemässä

Vasenkätisten vestivaalit

Nyt olemme siirtyneet ToijalastaViialaan.

Eilen osallistuimme Vasenkätisten vestivaaleille, jossa esiintyivät mm. Janna ja Don Johnson Big Band. Olipas siellä meininkiä! Ensimmäistä kertaa näimme paljon ihmisiä kokoontuneena yhteen paikkaan. Ilmassa oli kyläjuhlan tuntua, jota ei tosin ottamissamme kuvissa huomaa, mutta varsinkin illan pääesiintyjä Don Johnson Big Band sai kansan riehaantumaan. (Suomalaiset eivät ole ihan niin jäykkää kanssa kuin ensinäkemältä luulisi..) Pimenevässä illassa vanhan nahkatehtaan miljöö oli oikein viehättävä paikka vestivaaleille.

Kysyimme myös paikallisilta, mitä he haluavat kertoa Viialasta. Kommentit olivat osittain juhlamielellä kirjoitettuja, mutta saimme kuitenkin muutaman vinkin matkallemme. Haihunkoskeen kehotettiin tutustumaan, mutta se rohkeneeko kukaan seurueestamme pulahtamaan koskeen jää nähtäväksi. Viiala on myös edesauttanut jotakuta "uuden värin löytämissä". Ehkäpä mekin koemme jotain yhtä mullistavaa reissumme aikana.

(Erään yksinäisen matkaajan syrjähyppy Kylmäkoskelle. Löytyi: maailman pienimmät toripäivät, peltoa ja aivan idyllinen karavaanialue.)

Terveisiä tropiikista!

Suomessa tehtiin eilen lämpöennätys (+37'c)! Toisilla meistä on hyvin kotoinen olo sen takia, vaikka täällä Toijalassa onkin vähän viileämpää.
Kävimme tänään aivan viihtyisän oloisessa ravintolassa lähellä rautatieasemaa, söimme siellä pizzaa ja kebabia. Se ei tosin ole perinteistä suomalaista ruokaa, jota onkin vaikeampi löytää.
Odotamme jo innolla ensi viikon junamatkaa Viialaan. Olemme olleet yllättyneitä rauhallisuudesta, joka täällä Toijalassa vallitsee. Helteelläkään ei näy ihmispaljoudesta notkuvia terasseja, katusoittajia tai ilakoivia kaupunkilaisia. Jäämme odottamaan niitä vanhan asemavahdin talon liepeille, josta jatkamme edelleen rautatieasemalle ja Viialaan.
Näkemisiin siis!

Orvokin jäljillä

Rantaorvokki on Akaan nimikkokasvi ja sitä kasvaa rannoilla sekä kosteilla niityillä. Akaassa rantaorvokin voi löytää esimerkiksi Alhonlahden tai Rätönjärven rannalta. Meitäkin kiinnostaa tämä harvinaisuus ja lähdimmekin retkeilemään luontoon ja etsimään rantaorvokkia.

Mutta mikä pettymys, orvokki jäi löytymättä! Syynä vääränlainen varustus (saappaattomuus, hyttysmyrkyn puuttuminen...) ja heikohko suunnistustaito tai pikemminkin kartan puuttuminen reissusta. Orvokin sijasta teimme kyllä muita löytöjä:

Näimme ison muurahaiskeon ja rohkeimmat uskalsivat maistaa muurahaisenpissaa, joka maistui happoisalta! Näimme myös mustia lehmiä. Lehmiä emme olekaan vielä tavanneet reissumme aikana ja edelleen toiveenamme olisi nähdä tavallisia suomalaisia lehmiä, joita olemme aikaisemmin nähneet vain kuvissa. Missähän sellaisia mahtaisi olla?

Nyt olimme retkeilemässä Alhonlahden lähituntumassa, itse lahden poukama jäi saavuttamatta. Rantaorvokkeja kasvaisi kai myös jonkun luontopolun lähellä. Ehkä innostumme lähtemään myös sinne. Päivä oli hyvin vihreä ja hikinen. Nyt lähdemme vilvoittautumaan ja nauttimaan virvokkeita! Seuraavaan kertaan siis...

Huh, miten painostava ilmasto täällä Toijalassa!

Tänään olemme kiertäneet hiljaista ja harmaata kaupunkia kävellen, ja olemme kaikki tunteneet olomme jotenkin raihnaisiksi. Ehkä se on tilapäistä koti-ikävää, ja menee varmasti ohi.
Kaikesta huolimatta luulemme löytäneemme Toijalan vanhimman rakennuksen vihdoin! Satuimme nimittäin eksymään ihmeelliseen muinaiseen saarekkeeseen keskellä kaupunkia. Siellä oli kivinen sakasti ja pienin näkemämme hautausmaa. Tämä alue oli jotenkin armollisesti säilytetty, siinä kaiken uuden keskellä.
Meitä ihmetytti myös eräs puun alla istuva haamumainen pyövelihahmo. Sellainen aivan kasvoton ja ylväännäköinen. Se oli pelottava jotenkin, emmekä löytäneet kyljestä minkäänlaista selitystä.
Loppupäivästä hakeuduimme sateesta piittaamatta taas luonnonhelmaan, ja kävelimme pitkän lenkin rauhan puolesta, siellä kauniin järven rannalla. No niin, kuulemisiin taas.

Ukkosta ilmassa ja vetureita ihailemassa

Keskiviikkona menimme ukkosta pakoon Toijalan veturimuseoon. Olipas siellä nähtävää! Tunsimme itsemme hyvin pieniksi vanhojen vetureiden rinnalla. Informaatiota rautateistä riitti kylliksi, melkeinpä infoähkykin jo ehti iskeä kierroksen aikana.

Monia jäi kiehtomaan ajatus resiina-ajelusta. Missähän sellaista olisi mahdollista päästä kokeilemaan?

Osa vetureista on edelleen toimintakuntoisia ja muutama ryhmästämme hullaantui niin veturimuseosta, että päätti jäädä sinne kokeilemaan onneaan. Josko vaikka joku vetureista lähtisi ajelulle ja he pääsisivät mukaan. Katsotaan nyt kauanko he jaksavat odottaa mahdollista veturiajelua...